'Cause they say home is where your heart is set in stone

"He wanted to live to the extreme, but without any mess or complications. He wanted to live life in such a way that if a photograph was taken at random, it would be a cool photograph."
-David Nicholls, One day

ps. pääsin yliopistoon. Right now my life is complete.

and i, i want this more than life

 Elämä on kummallista. On niin onnellinen että vois pakahtua ja samalla kaipaa jotain lisää. Tarkottaako se että vois olla vielä onnellisempi jos vaan keksis mistä kiikastaa? Tää on ollut niin hyvä vuosi tähän asti, toivon että onni jatkuu.

ps. mulle on tullut hirvittävä tarve matkustella, suunnittelen matkaa maailman jokaiseen kolkkaan, haluan asua jossain kaukana, haluan kokea sen you gotta go far to come close-fiiliksen, haluan humaltua uusien ystävien kanssa rannalla, puhua auringonnousuun asti unelmista, kiivetä vieraan kaupungin korkeimmalle huipulle, olla ehtimättä viimeiseen bussiin, kävellä jalat puhki, uida valtameressä kun aurinko laskee. No, haluta saa aina. (?)


“You never know what life is like, until you have lived it.”
- Marilyn Monroe

Haluan ajaa vieraaseen satamaan, hukata puhelimen rantaveteen, joutua ikuiseen katveeseen

Sitten jos mä joskus hamassa tulevaisuudessa menen naimisiin niin haluan tanssia häävalssini david grayn sail away:n tahtiin.
Haluan että aamulla on satanut niin että ilma on raikas ja kesä tuoksuu parhaimmalta juuri silloin kun astun kirkosta ulos. Haluan että portailla heitellään ruusun terälehtiä, punaisia ja valkoisia.

Naimisiinmeno on jotenkin pelottava ajatus. Ennenkuin mä sanon tahdon mä haluan nähdä maailmaa. Mä haluan tehdä ja mennä. Haluan asua jossain päin Eurooppaa, tehdä retkiä maaseudulle, haluan kokeilla missä rajat rikkoontuu.

Musta tuntuu usein vieläkin siltä että oon teini-ikäinen. Joskus ei haittaisi vaikka olisinkin. Elämässä ei olisi niin paljon vastuuta kaikesta, ei laskuja niin että niihin hukkuu ja kouluun meno olisi itsestäänselvyys. Ehkä oon halunnut jämähtää elämän helppouteen.  Tosin helppoa se ei ehkä oo koskaan ollut. On vaan parempia päiviä joidenka jälkeen tulee niitä huonompia. Ihminen tekee elämästään niin kovin hankalan liian usein.

And you hold me closer than I can ever remember being held

On ihan käsittämätöntä että elämä voi nousta pohjamudista ja kamalasta monen vuoden stressistä ja ahdistuksesta ihan uusiin ulottuvuuksiin. Oon nyt niin onnellinen, rakkautta täynnä. Olo on tyytyväinen kuin pienellä lapsella massu täynnä, hymyilen typerästi melkein koko ajan. No toisaalta mun massu on täynnä et ei tää nyt niin ihme oo.

Mun mielestä on ihanaa että mun elämässä kääntyy ihan uus sivu. Asiat muuttuu, menee eteenpäin. Kolme vuotta jumittanu töissä, nyt aion olla huoleton. Tää on ihan superia. Kumpa nyt vielä se ykköspaikka aukeais niin en keksis kyllä mitään aihetta surra yhtään mitään.

Ollaan puolivälissä vuotta ja tässä on tapahtunut niin paljon että en oikein tiedä miten olla. Lauri tuli kotiin, luin kaksi kuukautta täyspäiväsesti enkä ollut töissä, mummu kuoli, me muutettiin vihdoin yhteiseen kotiin ja nyt opiskelupaikka. Iloa niin hurjasti, mutta myös surua. Mutta ehkä vain silloin elämä pysyy tasapainossa. Oon siinä mielessä vähän pessimistirealisti että mun mielestä kaikissa asioissa ei voi vaan olla niin superhuoleton. Aina ei voi olla iloista, elämä on joskus surkeaakin. Ja vaikka mä kaipaan mummua varmaan lopun elämäni mutta se kuuluu asiaan.

Mutta nyt kaikki on hyvin. Kaikki on niin hyvin.

!!

Minusta tuli tänään opiskelija. Ei tosin vielä sinne mihin todella haluan, mut mulla on _jokatapauksessa_ opiskelupaikka. En edes tiedä mitä onni enää on koska tää on yli onnellisuuden tää tunne. Kaikki on nyt niin hyvin, niiiiiiin hyvin. Opiskelupaikka, koti toisen kanssa, rahaa tilillä ja kaunis kesäsää, ihania ihmisiä ympärillä. Rakastan mun elämää just nyt ja tässä.

Kiitos.

pojat laulakaa se laulu, joka sai mut aina nauramaan

Mikään ei ole ihanampi tunne kuin se että tulet kotiin, pää on särkenyt vuorokauden putkeen, asiakkaat on olleet kamalia, joudut huomenna lääkäriin koska niskassa on patti, mutta kotona, kotona on siistiä, tiskit on tiskattu ja peti pedattu. Pienet asiat saa muistamaan miksi toista rakastaa niin hurjasti.

Oon hajoillut pahasti viime viikon. Pelkään että en pääse opiskelemaan, tosin surullista on se että se tunne on jo niin tuttu että oon turtunut siihen. Epäonnistuminen, niin katkera sana. Mä oon epäonnistuja. Hyi helvetti.

Oon siis ihan varma että maailma kusee taas niskaan ja että kaikki ovet sulkeutuu mun edestä. Sen tiedän varmasti että työpaikka muuttuu. En kestä enää yhtäkään vuotta. Harmillista on se että mulla on niin superihanat työkaverit ollut, mutta toisaalta niistäkin suurin osa ottaa jalat alleen talveen mennessä.

Mutta kun mun motivaatio alkaa olla aika huipussaan opiskelun suhteen. Lupaisin sata asiaa mitä teen sitten jos tulee hyväksyntä-kirje mutta en uskalla. Uskallan vain sanoa että mua pelottaa. Mulla on taas se sama tunne että opiskelupaikkaa ei tipu ja tää tunne on kummasti ollut aina oikeessa.

Meen katsomaan Muumeja. Jos vaikka sieltä tippuis jotain kannustavaa elämänfilosofiaa.