tiedäthän että pysyn tässä vierelläsi maailman tappiin asti

Täällä mä istun yksin isossa talossa ja kuuntelen Samuli Putroa ja tunnen oloni yksinäiseksi, pelkään tyhmiä asioita ja itkettää vaikka mun olo on ihan hyvä. En vaan halua ikävöidä, haluan että olis jo tästä kaksi viikkoa eteenpäin ja Lauri turvallisesti kotona eikä mun täytyis pelätä et kun vihdoin me saatais elämä intin jälkeen taas raiteilleen ja normaaliksi niin joku leijona syö sen tai kone tippuu taivaalta tai en tiedä, ahdistaa. Ehkä mut on ohjelmoitu kestämään tasan vuosi ikävää ja sitten katkee selkä koska ikävöin nyt niin syvästi että meinasin alkaa itkeä kun näin sen tavarat täällä levällään,paidat ja sukat ja hitto kaikki. Ja se on ollu vasta kaksi päivää reissussa. Säälittävää.

Ostin viikonloppuna vihdoin uudet treenikamat joita oon haikaillu, huomenna painelen superbody-tunnille ja otan siitä tavan koska me lähdetään kolmen kuukauden päästä Miamiin makoilleen rannalle. Ja shoppaan. Ootan sitä matkaa enemmän kun mitään koska lähdetään ekaa kertaa niin että iskän porukan ja mun ja Helin lisäks myös Helin poikaystävä tulee mukaan ja Lauri kans.

Mun pitäis jo nukkua koska huomenna on viideltä herätys. Joudun tekeen huomenna myös lumityöt, ihan vaan siks etten jaksa soittaa ton pienen lumimäärän takia vielä pihatalkkareille.

Kyllä tää tästä taas kun tähän tottuu,äh

I've waited a hundred years,but i'd wait a million more

Ulkona on pakkasta ja mun varpaat jäätyy, mulla on uusi tukka, vahvasti punertava edestä pitkä polkkatukka, huomenna on 6. tammikuuta ja lars tulee vihdoin kotiin,kotiin,kotiin, kokonaan kotiin.
Sinne se vuosi meni, välillä kun mietin niin sehän on tuntunut koko elämän mittaiselta ja välillä taas en voi käsittää että se ihan tosi meni jo. Ei enää kiukkupuheluita kun lomille ei päästykään, ei enää kolmen viikon merireissuja, ei epätietoisuutta eikä ajamista pansioon ja niitä ainaisia "heippa"-sanoja. En käsitä tätä.

Vuosi on niin pitkä aika ja sitten loppujen lopuks sehän on vaan vuosi ja ne menee aina vaan nopeemmin. Ainakin tiedän että tästä vuodesta pystyn nauttimaan taas ihan eri tavalla. Ainoa mikä hieman latistaa tätä onnea on se että Lauri tulee kyllä kotiin mutta jo lauantaina ne lentää kahdeksi viikoksi afrikkaan safarille leikkiin hippaa norsujen kanssa. 

Mä olen tosi ylpeä itsestäni. Mä päätin jo vuosi sitten et käytän tän vuoden itseeni ja ystäviini, itsenäistymiseen ja uusiin asioihin ja niin mä todella tein. Eli kaiken sen "vihaa inttiä"-ajattelun alla mä pienesti oon silti ihan kiitollinen tästä vuodesta, tosin nythän se on helppo sanoa kun se on lähes ohi.

Ja maanantaina alotan mun urheilukauden taas, mulla on aikaa niin paljon että puristan sen tunnin kolme tai neljä kertaa viikossa urheiluun. Keväällä se loppuaika työn ohella meneekin sitten kirjoja ihmetellessä......

Tää on taas niin turhaa höpöhöpöä koko teksti mutta kun minä olen ONNELLINEN