mulla on rauhallinen olo.
tai vois sanoo et mulla on sellanen olo että olis tehnyt pitkän ja ahdistavan sukelluksen ja just ennenkuin happi loppuu niin olis noussut pintaan ja vetänyt keuhkot täyteen raikasta ilmaa, ihmetellyt hetken ja tajunnut että ei tässä ole hätää, ei sittenkään.
oon tehnyt tiukan uuden suunnitelman syksystä ens kevääseen. Aivan varmasti se muuttuu vielä monesti koska sen sortin tuuliviiri mä olen. Mutta se on varmaa että ens vuonna haen jopa helsinkiin, tosin se ajatus on vähän ahdistava. Mut L teki siitä helpompaa koska se sano että se hakee myös sinne, sillä on nyt joku helsinkibuumi yhtäkkiä. Olishan se oikeesti maailman parasta lähteä ihan mille vaan uudelle paikkakunnalle toisen kanssa, puolittuis kaikki huolet ( ja vuokra). Koska asia on niin että se on se ihminen jonka kanssa oon viimeiset kaksi ja puoli vuotta jakanut kaiken, ajatuksista lähtien, se todellakin tuntee mut ja mä sen.
Sehän tietää mun elämästä melkein kaiken ( vaikka oon kyllä sitä mieltä ettei toista voi koskaan oppia täysin tuntemaan koska me kaikki muututaan läpi elämän, se on musta ehkä jopa helpottava ajatus).
Se tietää millon oon viimeks itkenyt, milloin oon siivonnut, se tietää millon jokin asia sai mut niin iloiseks että hypin onnesta, se tietää milloin mua viimeksi pelotti. Se tietää että ukkonen saa mut pahimmillaan hysteeriseks, että en voi sietää persiljaa, että opettelin syömään lasagnea vasta kun me alettiin seurustella, että mulla on räpylävarvas ja tarvitsen aina vettä sängyn viereen yöksi, tietää että kolmesta eskimomausta valitsen aina mansikan. Se tietää sen tuskan mikä vallitsee kun opiskelupaikka menee sivu suun, tietää että puhun unissani ja että pelkään pimeää metsää sekä sen että nukahdan aina vaan kyljelleni. Se erittäin hyvin tietää että en tykkää jos mun tavaroita siirrellään ympäriinsä ja että kenkien on aina oltava vierekkäin eikä miten sattuu heiteltynä. Se tietää miten paljon stressaan raha-asioita, tietää että tykkään nukkua monen tyynyn ja peiton kanssa ja etten koskaan nuku keskellä sänkyä. Se on oppinut että pelkään korkealta putoamista ja suljettuja sekä ahtaita paikkoja, että mulla on räiskyvä temperamentti ja että osaan mököttää hyvinkin raivostuttavalla tavalla jos tilanne sen vaatii, tietää kuinka iso juttu mulle oli että musta tuli kummi ja etten juo niiden luona kahvia muista kuin muumimukeista. Se vaan maistuu niistä parhaimmalta.
Ja kaiken sen jälkeen se yhäkin on mun kanssa ja haluaa jakaa elämänsä tän välillä hyvin hankalan ihmisen kanssa. Siksi on rauhoittava ajatus että jos sattuis pääsemään helsinkiin tai mihin vaan toiseen kaupunkiin, niin joku joka tietää sun vahvuudet ja heikkoudet olis mahdollisesti mukana.
Sitten jos saadaan paikat eri kaupungeista niin sen kanssa on elettävä. Onneks niihin murheisiin on vielä vuosi ni en edes aloita sen ajattelemista.
Mutta pointti oli se, että elämä tuntuu päivä päivältä taas paremmalta.
