no ehkä elämässä tarvitsee, joskus selitellä itselleen ja eritellä mielessä, miksi kuviot on pielessä

tänään oli yks mun elämän kamalimpia päiviä.
en päässyt opiskelemaan, en vieläkään. musta tuntu kun jotain olis murtunut mun sisällä, vaikka olin varautunut tähän jo.

nyt mietin vaan että jäänkö mä kyydistä, kaikilla on opiskelukaverit sun muut ja ne juhlii niitten kanssa kaikki opiskelijabileet. kaikki puhuu opiskeluistaan, mä puhun töistä, eli en voi samaistua. joku varmasti ajattelee et "luuseri, ei vieläkään oo päässy, kannattaisko keksii jotain ihan muuta".

Tää vuosi on ollut yksi mun elämän vaikeimpia eikä se tunnu helpottuvan, musta tuntuu että mun selkä katkee tän painon alla. Jos olisin ees ite tyytyväinen joskus, mut ei, mä en ees osaa nauttia siitä että loma alkaa. Mulla on se olo etten oo ansainnu lomaa, et mun täytyy jotenkin hyvittää tää itelleni niin etten nauti siitä vapaasta mitä mulla on vaan et painan töitä. Ehkä typerää mut mulle tulee se olo et oon ihan lusmu. Jos en pääse opiskeleen niin sitten on tehtävä töitä senkin edestä vaiks oon koko vuoden painanu duunia ja koko kevään lukenu ja painanu samalla duunia ja harjotuksia ja urheillu vielä päälle. Mutta ei, mä en osaa antaa itelleni rauhaa ja lupaa olla vaan.

Mulla on aika isoja asioita mietittävänä nyt, tuntuu ihan niinku kaikki olis alkanut alusta, oon taas lähtökuopissa.
Ainoa asia mikä pitää mut järjissä on parhaat ystävät ikinä, sekä työkaverit jotka oli maailman ihanimpia tänään kun paruin joka välissä.
Niin ja tietysti se yks jonka syliin kaipaan enemmän kuin mitään ja huomenna vihdoin pääsen, sen joka kutsuu mua panperoks ja jolle oon sen sanojen mukaan tärkeintä.

elämä voittaa, mutta ei vielä tänään.

.

mua on ottanut päähän monta päivää, eikä tää mee ohi.
mulla on sellanen olo että tää koko kesä tulee oleen farssi,
ja mä oon vaan niin väsynyt.

ja vaikka mä miten yritän olla positiivinen ja löytää parhaita puolia asioista niin oon silti vaan kiukkunen ja harmistunu, tuntuu ettei mikään oo pitkään aikaan mennyt niinkun olisin halunnu, tai niinkun olis tarvinnu mennä. iskuja vasten kasvoja koko ajan ja jotenkin, oon vaan niin, en tiedä oikeaa sanaa sille, kulunut ehkä puhki taas. irtiotto kaikesta ehkä auttais, siksi harkitsen vakavasti mökkiä ja kirjaa ja vain omaa seuraani

mua ärsyttää olla kiukkunen

well I cry every sunday every monday

mua ahdistaa tää koko viikko, on niin monta asiaa kun voi mennä pieleen ja nyt näyttää siltä että kaikki hommat pissii ja pahasti ja mua vaan ahdistaa

mua ahdistaa tää opiskelemattomuus ja laurin intti ja raha-asiat ja se että en tykkää katsoa peiliin

mua ahdistaa olla yksin, se etten saa unta kun meen aikasin töihin, se että aika ei riitä kaikkeen ja että haluaisin vaan käpertyä ja olla pieni ja huomaamaton

sekin ahdistaa etten pääse tästä oravanpyörästä pois
enkä tiedä miten jaksan vielä yhden tällasen vuoden ja puolet siitä yksin


ahdistaa se että ei ole tarpeeksi hyvä

en edes halua että tulee torstai

you changed my life and all my goals and love is blind and that I knew when, my heart was blinded by you

james blunt ja goodbye my lover livenä. aukko mun elämässä on täytetty.

en muista milloin viimeks olisin ollut niin fiiliksissä keikalla kun olin eilen, sydän meinas haljeta ja itku meinas tulla, niin hyvä keikka se vaan oli, sitäpaitsi oon haaveillu näkeväni bluntin viimiset viis vuotta varmaan eikä mulla oo yhtäkään cd:tä jota olisin kuluttanu yhtä hurjasti kun back to bedlam:ia.

oon varmaan seuraavat kolme viikkoo onnellinen vaan siks että eilisestä jäi niin hyvä mieli

ja se ääni, se kun se kajauttaa niin kirkkaasti ja puhtaasti ni vähemmästäkin polvet tutisee

niin sä viet varmalla otteellasi aina vaan kauemmas

mun aivokapasiteetti ei kykene muistamaan tätä kaikkea mitä yritän oppia ennen torstaita
siellähän voidaan kysyä mitä vaan, MITÄ VAAN ni vähän turhauttaa lukea tuulesta ja ukkosesta ja kertailla desimaaleja ja ties mitä

oon evakossa äidin luona koska mun luona on niin tajuttoman kuuma kun ikkunoissa on muovit

mutta muuten rakastan tätä lämpöä ja mun uusia gladiaattoreita kiitos vain
ja sekin ajatus on ihan rakastettava että ens viikon sunnuntaina näen james bluntin, joten tilaan hyvää säätä ja mieltä

en oikein tiedä mikä tää mun olotila on kun tuntuu etten tänäkään vuonna pääse kouluun sisälle ja kun mä en ole se ihminen joka on tässä tilanteessa vielä seuraavankin vuoden mut toisin taitaa käydä

ja vaikkei koskaan sais luovuttaa niin jotenkin mä haluan vaan antaa periks ja antaa olla

mutta ei, eihän niin tehdä joten palaan takaisin kirjojen pariin turhautumaanm