ei ei en sitä salaa, näillä teillä loppuu palaa

joskus mua ahdistaa se miten silloin tällöin löydän vaateyhdistelmän joka mua miellyttää täysin ja tunnen oloni hyväksi, ja saan kerrankin hiukseni hyvin ja olen ostanut uudet kengät

mutta sitten jokin pieni asia pilaa mun fiiliksen ja istun kotona YKSIN iltana jona poikaystäväni olisi lomilla ja katson emma gaalaa ja haaveilen että olisin jossain muualla

ja ei vaatis muuta kuin että pakkaisin laukkuni ja lähtisin pitämään hauskaa
mutta kun fiilis on se että tekis mieli repii hiuksia päästä ja yksinkertaisesti vaan ottaa päähän ja kaiken päälle aamulla pitää herätä töihin ja vituttaa niin ettei halua edes mennä nukkumaan koska tietää että uni ei tuu

ja äsken tuli tinakenkätyttö ja mä haluisin nyt olla muualla

you say life is a dream where we can't say what we mean, maybe just some roadside scene that we're driving past

katoin ihan haikeena torstaina kun penkkarirekkoja ajo ohi kun olin menossa junalle, mulle tuli vanha olo ja olisin varmaan antanu mitä vaan että olis kevät 2009 ja elämä edessä ja se joku älytön varmuus ja epävarmuus, se "kyllä mä pärjään ja elämä voittaa aina"-fiilis.
Musta tuntuu että tuun päivä päivältä enemmän pessimistiksi, koen jotenkin asiat niin paljon raskaammin ja se ahdistaa mua.

ja en tiedä olinko vielä haikeempi pikkusiskon vanhojen tansseissa koska siitäkin on jo kolme vuotta kun ite pyörähtelin ja sekosin askeleissa vaikkei se ees haitannu. Musta tuntuu että olin koulussa itsevarmin mitä oon koskaan ollu tai tuun olemaan, tuntuu että se on murentunu kaikki enkä ymmärrä sitäkään. Toisaalta aika kultaa muistot kuten sanotaan, mut oon silti sitä mieltä et olisinpa vaan ollu sillon tyytyväinen.

Toisaalta toi pätee tähänkin päivään. Olis nyt vaan tyytyväinen niin ei sitten kun on kolme muksua ja peppu levinny sekä rypyt silmäkulmissa ni tarviais murehtia että olispa ollu silloin tyytyväinen. Koska mulla on kaikki ihan hyvin nyt. Mulla on oma kämppä joka alkaa pikkuhiljaa tuntua omalta,joskaan mun ovessa ei lue vieläkään oikeaa nimeä, murr.
Mulla on turvallinen kainalo johon voin paeta, tosin intti vähän häiritsee sitä, ja mikään ei saa mua uskomaan ettei tää kestäis niinkun on tähänki asti kestänyt. Ei oo ketään joka jaksais mua paremmin ja vahvuutta on sekin että sua rakastetaan, just niinkun oot eikä se toinen vaihtais sua mihinkään, aamen.
Mulla on myös perhe jota en vaihtais mihinkään ja joiden olemassaolo on mahdollisesti se perimmäinen syy ettei selkäranka oo koskaan päässy katkeemaan.
Ja mulla on kasa ystäviä, joiden kanssa tää elämä helpottuu kummasti, eikä tunnu enää niin raskaalta.

Sitten kun vielä saan opiskelupaikan ja oon varma valinnastani, niin sitten mulla on pitkäksi aikaa sen verran paljon hyviä asioita ja syitä olla tyytyväinen että voin sitten kertoa niille kolmelle naperolle joku päivä että vaikka nyt on levee peppu ja ryppyjä, niin oon mä vaan saanu niin paljon hyviä asioita.

minnajokakoittaatodellaollaoptimistinen kuittaa