we're young enough to say, oh this has gotta be the good life

Mulla on sellainen yskä kun aina lapsena oli, se tuntuu ihan erilaiselta ja inhottavammalta

kaksi päivää töitä ja mulla on joululoma

se tuntuu lohdulliselta.

Mediatutkimuksen pääsykoekirjat on selvillä ja mietin että käynkö jo huomenna etsimässä ne ensi alkuun kirjastosta ja jos se tuntuu mielenkiintoselta niin sitten käyn ostamassa ne kirjat.

Ihan sairasta miten tällanen jatkuva pimeys vois tehdä ihmisestä niin väsyneen ja alakuloisen. Tai ei alakuloisen mutta koko ajan on sellainen olo että kaipaa jotain mille ei löydy mitään sanaa, käsitettä. Tai ehkä haluais vaan olla kokonaisvaltaisesti onnellinen.

Katoin viime viikolla leffan One Day ja siitä tuli yks mun lemppareista, se nauratti, hymyilytti, itketytti ja mietin sitä vielä monta päivää, tänäänkin töissä. Silloin leffa on mun mielestä ollut hyvä kun se jättää ajatusjälkiä. Haluaisin lukee sen kirjan mutta en tiedä että kannattaako kun elokuvakin sai mut vollottamaan niin että järki meinas lähteä. Niin ja olihan siinä leffassa Jim Sturgess. Se teki siitä jo aika hyvän.

On muutenkin outoa miten yks leffa voi saada kaikki ajatukset pyörimään niin kovaa omassa pienessä päässä. Taas se sama ajatusleikki, mitäpä jos, entäpä jos, ehkä jos. Jos jos jos jos jos jos ja jos. Typerää, mutta oikeesti oon sitä mieltä et kaikkien ihmisten tulis joskus jossitella ihan ajan kanssa. Se antaa mun mielestä perspektiiviä et jos on kauan miettiny että "jos asiat olis mennyt toisin" niin pitää ottaa se aika ja miettiä että jos asiat todella olis eri tavalla niin olisko onnellisempi? Eikä sitäkään voi tietää mutta jos tuntuu joka kerta siltä että se kuva itsestä jossain muualla tekemässä jotain muuta saa hymyn huulille ja sydämen karkaamaan rinnasta niin on siinä ehkä jotain perää siinä jossittelussa.

Kyllä mä oon miettinyt sata kertaa että missä mä olisin jos en olisi käynyt lukiota? Tiedän että olisin vajaampi, koska mun lukioaika oli onnellisinta aikaa mun elämässä tähän asti. Entä kuin eri tavalla asiat olis jos en olis abivuonna ruvennut seurustelemaan? Olisinko mä ulkomailla? Toisessa kaupungissa? Jos olisin päässyt heti opiskelemaan, olisinko mä menettänyt jotain oleellista elämästä vaiko saanut jo paljon enemmän? Jossittelua, mut tervettä sellasta. Tervettä siks, ettei elämässä mikään oo kiveen hakattua. Asioita voi muuttaa. Elämästään voi tehdä hyvän ja jos se on jo hyvä niin sitä voi huonoilta osilta parannella.

Mulla on hyvä olo, koska just nyt onni on sitä että loma on ihan pian, saan syödä monta päivää hyvää ruokaa hyvässä seurassa, lauri tulee kokonaan kotiin ja mulla on varmempi ja etenkin parempi olo ens keväästä ja pääsykokeista, vihdoinkin.

i'll be running up that hill

Mun elämästä on tullut jotenkin tylsää eikä ole ollut mitään kerrottavaa mutta oon ajatellut tehdä asialle jotain. Haluaisin lisää harrastuksia, haluaisin lisää musiikkia elämääni, tai oikestaan haluisin sen takas.

En voi käsittää että on jo melkein joulukuu, tasan kuukausi jouluaattoon. En oo yhtäkään joululahjaa ostanut ja varmaan ostan ne taas viikkoa ennen, jätän senkin niinkuin kaiken muunkin mun elämässä viimetippaan. Mutta mulla on yksi joulukoriste jo, toiselle en keksi paikkaa. Niin ja mulla on bonsai-puu joka on jo kolme viikkoa vanha. Oon tehnyt ennätyksen, kaikki kasvit kuolee mun hoivissa kahdessa viikossa.

Tammikuu on aika huikean lähellä, toisaalta se on ihanaa mut jotenkin hassua kun kaikki muuttuu taas. Tai palaa ennalleen, en tiedä. Se on aika jännä ajatus että alle kahden kuukauden päästä Lauri on taas kokoajan kotona, kukaan muu ei kerro sille mitä pitää tehdä eikä määrää milloin se on vapaalla, sillä on aikaa koko maailma. Se saa alottaa alusta kaiken ja sitten oon taas minä joka olen vuoden ajan tottunut odottamaan niitä päiviä kun se on kotona ja säätelemään elämää sen mukaan ja totta kai mä olen oppinut jotenkin uudelleen arvostamaan itsenäisyyttäni ja hetkittäistä yksinoloa, sitä että päätän itse kaikesta. Ja sitten se onkin kokoajan tässä ja tuntuu että kaikki heittää taas ihan kuperkeikkaa, sitä tunnetta on hankala oikein tajuta itekään. Mutta en mä kyllä yhtään valita että se tulee vihdoin kotiin. On jo aikakin, en koko vuoden aikana oppinut pitämään yksinäisistä illoista joten en tuu koskaan niistä pitämäänkään.

Tammikuussa aloitan myös raivokkaan urheilun. Aion tehdä tiukan suunnitelman keväälle; jos jaksan koko kevään elää suunnitellusti käyden töissä, lukien ja liikkuen niin lupaan itselleni etten enää ikinä suunnittele liikoja, joskus suunnitelmat vaan lisää stressiä.

Luulen myös että opiskelupaikat joihin aion hakea muuttuu, jotenkin ens vuonna kaikki alkaa uutena ja ihmeellisenä.

Nyt tosin toivoisin vaan että tulis pakkasta ja lunta niin että voisin istua glögimuki kädessä ikkunalaudalla ja kuunnella Buble:n joululevyä ja tuntee oloni just niin onnelliseks siitä että elämä on ihan ok just nyt.

you put your arms around me and I'm home

En muista millon viimeksi mulla on ollut niin onnellinen hetki kun oli perjantaina. Milloin viimeksi olisin tuntenut oloni niin ympäriämpäri rakastetuksi ja rauhallisesi ja tyytyväiseksi. Ja siihen ei tarvittu muuta kuin maailman paras syli sekä hyvä soittolista. En muista millon viimeks oltais vaan oltu niin rauhassa ja puhuttu ja oltu pitkään hiljaa. Sen takia tänään varmaan olikin taas kamalaa viedä ällä takas pansioon.

Toivon että tää hyvä olo kestää vielä viikon jos toisenkin. Mulla oli muutenkin niin hyvä viikonloppu, löysin maailman ihanimmat farkkuleggarit, ne tulee tarpeeks korkeelle et jenkkarit ja masu litistyy, en edes muista milloin oon tuntenut jonkin vaatekappaleen takia itseni paljon itsevarmemmaks. Kerrankin niinkin päin.

Nyt menen nukkumaan koska ens viikon kiskon taas hiuksia päästäni aamuherätysten takia.

children waiting for the day they feel good

Koko päivän on satanut, mä olen kaivannut syliin ja pois täältä.

Oon huomannut ettei mulla oo pitkään aikaan ollut hyviä päiviä, vaan hyviä hetkiä. Ehkä se johtuu syksystä, ehkä jostain ihan muusta. Odotan niin paljon että tutola aukee ja voin ostaa kortin sinne. Koitan katkeruudessani lohduttautua sillä että mulla on ainakin aikaa juosta jumppaamassa kun muut ravaa opiskelijabileissä. Kyllä, hyvin katkeraa puhetta mutta jollain mun on pakko tuudittaa itseni siihen uskoon että kyllä tää tästä.

On vaan ahdistavaa kun kaikki kyselee ja mun pitää aina vastata, sanoa että kaikki on nyt auki,en mä just tällä hetkellä tiedä että mitä tulee tapahtumaan. On myös ahdistavaa kuulla tietyiltä ihmisiltä aina se sama lause, "on niitä muitakin aloja, on niitä muitakin kouluja ja opiskelupaikkoja". Siitä tulee väkisinkin sen seitsemännentoista kerran jälkeen sellainen olo että okei, ei sitten, antaa olla, musta tulee roskakuski jos ei mikään ala mille haluisin kelpaa. Koska tietenkin kaikki muut tietää mikä on mulle parasta, kyllä toki. Joo.

Mä en ole tehnyt tänään oikeastaan muuta kuin ollut ja syönyt, sää on niin väsyttävä. Tykkäisin tästä säästä jos en olis yksin. Rankkasade ja synkkä taivas on loistava tekosyy käpertymiseen ja hyvään kirjaan tai johonkin oikeesti hyvään leffaan toisen kaikussa. Niin ja fazerin siniseen.

Mulle tuli eilen mieleen kun olin jenkeissä ja Amyn ja Alexin kanssa maattiin niillä jättikokoisilla sohvilla ja katottiin flight of the conchordsia varmaan koko tuokkari ja Donnie Darko, näin sen sillon ekaa kertaa.

voi aikaa ja miten se vaan menee

the years keep on rolling by

Mun pikkuveljellä on rippijuhlat lauantaina. Se on ihan kammottava ajatus, ihan äsken vasta se oli meidän vauva, pieni ilopilleri. Nyt se on (luojan kiitos) ei- angstinen teini-ikäinen jolla on mopot sun muut systeemit.
Mä tunnen oloni vanhaksi.

Mietin tässä yks päivä että antaisin melkein mitä vaan että saisin palata vuoteen -97 ja olla se vaahtosammuttimen kokoinen ekaluokkalainen joka innosta piukeena ja jännityksestä kankeena aloitti koulun. Ikävoin sitä aapista mikä meillä oli, muistan siitä Enni-karhun ja laivakoiran ja sen että se oli vastustamattoman söpö kirja.

Ja sitten sekin kun sai mennä iltapäiväkerhoon ja olin niin ylpeä kun ekaluokkalaisen ei ollut pakko mennä päiväunille vaan sai piirrellä ja värittää ja tehdä läksyjä sillä aikaa. Ja se kun aina ostettiin ihan uudet vaatteet vuoden ekaksi koulupäiväksi, se oli niin hienoa kans. Ja se huolettomuus, ah, antaisin siitäkin mitä vaan.

the things that matter in life

mulla on rauhallinen olo.
tai vois sanoo et mulla on sellanen olo että olis tehnyt pitkän ja ahdistavan sukelluksen ja just ennenkuin happi loppuu niin olis noussut pintaan ja vetänyt keuhkot täyteen raikasta ilmaa, ihmetellyt hetken ja tajunnut että ei tässä ole hätää, ei sittenkään.

oon tehnyt tiukan uuden suunnitelman syksystä ens kevääseen. Aivan varmasti se muuttuu vielä monesti koska sen sortin tuuliviiri mä olen. Mutta se on varmaa että ens vuonna haen jopa helsinkiin, tosin se ajatus on vähän ahdistava. Mut L teki siitä helpompaa koska se sano että se hakee myös sinne, sillä on nyt joku helsinkibuumi yhtäkkiä. Olishan se oikeesti maailman parasta lähteä ihan mille vaan uudelle paikkakunnalle toisen kanssa, puolittuis kaikki huolet ( ja vuokra). Koska asia on niin että se on se ihminen jonka kanssa oon viimeiset kaksi ja puoli vuotta jakanut kaiken, ajatuksista lähtien, se todellakin tuntee mut ja mä sen.

Sehän tietää mun elämästä melkein kaiken ( vaikka oon kyllä sitä mieltä ettei toista voi koskaan oppia täysin tuntemaan koska me kaikki muututaan läpi elämän, se on musta ehkä jopa helpottava ajatus).
Se tietää millon oon viimeks itkenyt, milloin oon siivonnut, se tietää millon jokin asia sai mut niin iloiseks että hypin onnesta, se tietää milloin mua viimeksi pelotti. Se tietää että ukkonen saa mut pahimmillaan hysteeriseks, että en voi sietää persiljaa, että opettelin syömään lasagnea vasta kun me alettiin seurustella, että mulla on räpylävarvas ja tarvitsen aina vettä sängyn viereen yöksi, tietää että kolmesta eskimomausta valitsen aina mansikan. Se tietää sen tuskan mikä vallitsee kun opiskelupaikka menee sivu suun, tietää että puhun unissani ja että pelkään pimeää metsää sekä sen että nukahdan aina vaan kyljelleni. Se erittäin hyvin tietää että en tykkää jos mun tavaroita siirrellään ympäriinsä ja että kenkien on aina oltava vierekkäin eikä miten sattuu heiteltynä. Se tietää miten paljon stressaan raha-asioita, tietää että tykkään nukkua monen tyynyn ja peiton kanssa ja etten koskaan nuku keskellä sänkyä. Se on oppinut että pelkään korkealta putoamista ja suljettuja sekä ahtaita paikkoja, että mulla on räiskyvä temperamentti ja että osaan mököttää hyvinkin raivostuttavalla tavalla jos tilanne sen vaatii, tietää kuinka iso juttu mulle oli että musta tuli kummi ja etten juo niiden luona kahvia muista kuin muumimukeista. Se vaan maistuu niistä parhaimmalta.

Ja kaiken sen jälkeen se yhäkin on mun kanssa ja haluaa jakaa elämänsä tän välillä hyvin hankalan ihmisen kanssa. Siksi on rauhoittava ajatus että jos sattuis pääsemään helsinkiin tai mihin vaan toiseen kaupunkiin, niin joku joka tietää sun vahvuudet ja heikkoudet olis mahdollisesti mukana.

Sitten jos saadaan paikat eri kaupungeista niin sen kanssa on elettävä. Onneks niihin murheisiin on vielä vuosi ni en edes aloita sen ajattelemista.

Mutta pointti oli se, että elämä tuntuu päivä päivältä taas paremmalta.

no ehkä elämässä tarvitsee, joskus selitellä itselleen ja eritellä mielessä, miksi kuviot on pielessä

tänään oli yks mun elämän kamalimpia päiviä.
en päässyt opiskelemaan, en vieläkään. musta tuntu kun jotain olis murtunut mun sisällä, vaikka olin varautunut tähän jo.

nyt mietin vaan että jäänkö mä kyydistä, kaikilla on opiskelukaverit sun muut ja ne juhlii niitten kanssa kaikki opiskelijabileet. kaikki puhuu opiskeluistaan, mä puhun töistä, eli en voi samaistua. joku varmasti ajattelee et "luuseri, ei vieläkään oo päässy, kannattaisko keksii jotain ihan muuta".

Tää vuosi on ollut yksi mun elämän vaikeimpia eikä se tunnu helpottuvan, musta tuntuu että mun selkä katkee tän painon alla. Jos olisin ees ite tyytyväinen joskus, mut ei, mä en ees osaa nauttia siitä että loma alkaa. Mulla on se olo etten oo ansainnu lomaa, et mun täytyy jotenkin hyvittää tää itelleni niin etten nauti siitä vapaasta mitä mulla on vaan et painan töitä. Ehkä typerää mut mulle tulee se olo et oon ihan lusmu. Jos en pääse opiskeleen niin sitten on tehtävä töitä senkin edestä vaiks oon koko vuoden painanu duunia ja koko kevään lukenu ja painanu samalla duunia ja harjotuksia ja urheillu vielä päälle. Mutta ei, mä en osaa antaa itelleni rauhaa ja lupaa olla vaan.

Mulla on aika isoja asioita mietittävänä nyt, tuntuu ihan niinku kaikki olis alkanut alusta, oon taas lähtökuopissa.
Ainoa asia mikä pitää mut järjissä on parhaat ystävät ikinä, sekä työkaverit jotka oli maailman ihanimpia tänään kun paruin joka välissä.
Niin ja tietysti se yks jonka syliin kaipaan enemmän kuin mitään ja huomenna vihdoin pääsen, sen joka kutsuu mua panperoks ja jolle oon sen sanojen mukaan tärkeintä.

elämä voittaa, mutta ei vielä tänään.

.

mua on ottanut päähän monta päivää, eikä tää mee ohi.
mulla on sellanen olo että tää koko kesä tulee oleen farssi,
ja mä oon vaan niin väsynyt.

ja vaikka mä miten yritän olla positiivinen ja löytää parhaita puolia asioista niin oon silti vaan kiukkunen ja harmistunu, tuntuu ettei mikään oo pitkään aikaan mennyt niinkun olisin halunnu, tai niinkun olis tarvinnu mennä. iskuja vasten kasvoja koko ajan ja jotenkin, oon vaan niin, en tiedä oikeaa sanaa sille, kulunut ehkä puhki taas. irtiotto kaikesta ehkä auttais, siksi harkitsen vakavasti mökkiä ja kirjaa ja vain omaa seuraani

mua ärsyttää olla kiukkunen

well I cry every sunday every monday

mua ahdistaa tää koko viikko, on niin monta asiaa kun voi mennä pieleen ja nyt näyttää siltä että kaikki hommat pissii ja pahasti ja mua vaan ahdistaa

mua ahdistaa tää opiskelemattomuus ja laurin intti ja raha-asiat ja se että en tykkää katsoa peiliin

mua ahdistaa olla yksin, se etten saa unta kun meen aikasin töihin, se että aika ei riitä kaikkeen ja että haluaisin vaan käpertyä ja olla pieni ja huomaamaton

sekin ahdistaa etten pääse tästä oravanpyörästä pois
enkä tiedä miten jaksan vielä yhden tällasen vuoden ja puolet siitä yksin


ahdistaa se että ei ole tarpeeksi hyvä

en edes halua että tulee torstai

you changed my life and all my goals and love is blind and that I knew when, my heart was blinded by you

james blunt ja goodbye my lover livenä. aukko mun elämässä on täytetty.

en muista milloin viimeks olisin ollut niin fiiliksissä keikalla kun olin eilen, sydän meinas haljeta ja itku meinas tulla, niin hyvä keikka se vaan oli, sitäpaitsi oon haaveillu näkeväni bluntin viimiset viis vuotta varmaan eikä mulla oo yhtäkään cd:tä jota olisin kuluttanu yhtä hurjasti kun back to bedlam:ia.

oon varmaan seuraavat kolme viikkoo onnellinen vaan siks että eilisestä jäi niin hyvä mieli

ja se ääni, se kun se kajauttaa niin kirkkaasti ja puhtaasti ni vähemmästäkin polvet tutisee

niin sä viet varmalla otteellasi aina vaan kauemmas

mun aivokapasiteetti ei kykene muistamaan tätä kaikkea mitä yritän oppia ennen torstaita
siellähän voidaan kysyä mitä vaan, MITÄ VAAN ni vähän turhauttaa lukea tuulesta ja ukkosesta ja kertailla desimaaleja ja ties mitä

oon evakossa äidin luona koska mun luona on niin tajuttoman kuuma kun ikkunoissa on muovit

mutta muuten rakastan tätä lämpöä ja mun uusia gladiaattoreita kiitos vain
ja sekin ajatus on ihan rakastettava että ens viikon sunnuntaina näen james bluntin, joten tilaan hyvää säätä ja mieltä

en oikein tiedä mikä tää mun olotila on kun tuntuu etten tänäkään vuonna pääse kouluun sisälle ja kun mä en ole se ihminen joka on tässä tilanteessa vielä seuraavankin vuoden mut toisin taitaa käydä

ja vaikkei koskaan sais luovuttaa niin jotenkin mä haluan vaan antaa periks ja antaa olla

mutta ei, eihän niin tehdä joten palaan takaisin kirjojen pariin turhautumaanm

i heard that your dreams came true

odotin kauhulla tätä viikonloppua, yksin pitkästä aikaa ja vielä isossa talossa koiravahtina
mutta eilen oli kisakatsomo, tänään on euroviisustudio ja huomenna on toivottavasti hyvin voitokas finaali, eli kisakatsomo taas
vois pojat ottaa vuoden ysiviis uusiks niin olisin rakkautta täynnä monta viikkoa, lupaan myös tuulettaa samalla lailla kuin silloin, sikäli kun nyt muistan miten tuuletin juoksemalla kotona edestakaisin kädet pystyssä ja huusin jotain epämäääräistä

ja sateesta huolimatta otan turrit mukaan ja painelen pansioon viemään herkkuja eräälle aliupseerioppilaalle jonka poissaolo on tän huippuluokan viikonlopun ainoa miinus

mutta muuten, kesä tulee, elämä voittaa, mä olen onnellinen ja yhäkin,
adele ja tämä

ja mulle iski taas yks päivä päin näköä miten nopeesti elämä juoksee kun puhuttiin hennan kanssa ihan yleisellä tasolla häistä, ei siinä sinällään mitään, onhan sitä vuodesta nolla ja ja jotain mietitty että mun häissä sitä ja tätä, mutta mulle iski se että hitto, osa mun ystävistä on jo kihloissa, lähes kaikki on parisuhteessa ja muutaman vuoden sisällä varmasti juhlitaan ekoja häitä,
kuvittelin aina että hei, joskus sitten, mut siihen on vielä kauan ja tajusin sitten että ei, enää ei puhuta kymmenistä vuosista vaan muutamista, ehkä viidestä vuodesta ja tajusin et me ollaan pian vanhoja naisia jotka itkee kun lapset lentää pesästä

toivon että sitten viis-kuuskymppisinä voitais istua kesäiltana tärkeimpien kanssa ja muistella näitä päiviä ja olla sitä mieltä että elämä on antanut paljon, ehkä myös ottanut kipeästi monta asiaa mutta antanut enemmän ja että just siinä ja sillon on onnellinen ja kiitollinen ja voi hymyillä itselleen ja sanoa "you've done just fine"

i have nothing left to say

mua ei ehkä ikinä elämässäni oo ahdistanut näin paljon
siis konkreettisesti ahdistanut

mun tekis mieli nappaa eka lento mihin päin maailmaa vaan ettei mun tarviais huomenna tehdä sitä koetta

mulla on sellanen olo kuin olis menossa teloitettavaks

nojaa, ei se nyt niin kaukana oo, huominenhan on henkinen teloitus

ja siis kun mä en osaa tota materiaalia niinkuin mun pitäis, en todellakaan tarpeeks hyvin ja enää en opi kun vuorokauden päästä homma on ohi

ja se ajatus ei ees helpota mua, viime vuonna mua helpotti että ah pian koe on ohi mut nyt, mua vaan pelottaa, mä panikoin

mä en vaan kestä enää yhtään välivuotta, mä en kestä sitä pettymystä tiettyjen ihmisten kasvoilla, mä en kestä sanoa että ei, ei tänäkään vuonna, mä en kestä sitä ajatusta että mä en tosiaankaan ollut tarpeeksi hyvä

oli ihan vitun hyödyllistä kirjoittaa ne E:n paperit kun pää ei sitten riitäkään enää muualle

mun sydän on epätoivoa täynnä

tarviin jostain ison pamauksen päähän että saan sen varman olon päälle, tästä ei tuu nyt mitään

when laying with you I could stay there close my eyes, feel you here forever you and me together, nothing is better

sunnuntait on pahimpia, oon vaan kiukkuinen ja väsynyt
mua ahdistaa se että joudun aina näiden päivien lopuks ajaan sinne pansioon
mua ahdistaa että oon aina kiukkuinen ja pahalla tuulella kun tiedän että toinen lähtee pois, se on niin typerää enkä silti voi itelleni ja tunteilleni mitään,

ja että mun täytyy nukkua yksin,voi itku

ja nyt kun se on kiinni kaks viikkoo niin niin niin pitkästä aikaa
ja mulla osuu pääsykokeet just samaan saumaan niin voisin vaan haljeta kun harmittaa niin paljon

mietin yksi päivä tässä sitä miten mä joskus teininä uneksin tästä kaikesta, siitä miten mä joskus oon sen toisen kanssa sylikkäin, miten se tuo mulle kukkia ja antaa suukon poskelle,halaa mua ihan spontaanisti,puhuu helliä ja miten me ajetaan mökkitietä ja katsellaan kun aurinko painuu horisonttiin ja kaikki on niin ruusuista, nukutaan saunamökissä kun heinät kahisee ja järvi on tyyni

ja nyt kun mä mietin niin loppujen lopuksi, me ollaan vielä kahden vuoden ja muutaman kuukauden jälkeenkin helliä toisillemme, me sanotaan kauniita sanoja, me ollaan kalastettu aurigonlaskussa ja sen jälkeen,nukuttu saunamökissä ja herätty lokin rääkymiseen, järvi tosin oli tyyni, että ehkä mä en ihan liikoja oo unelmoinut tai toivonut

musta tuntuu että tää suhde vaan paranee kun se kypsyy

ja siitä mä oon ylpeä, että maailmassa missä kaikki on epävarmaa ja kaiken eteen on tehtävä pirusti töitä niin me ollaan yhä tässä, kasassa, ja että mulla on ehdoton tuki, kallio jota vasten nojata kun kaikki muu horjuu ympärillä

se jo tekee kaikesta sen arvosta

ja koska tänään on äitienpäivä niin mulla on maailman paras äiti ja muu perhe<3

ps vitsi kun helpotti

pps. adele<3

för varje hjärtslag

Aurinko paistaa
on luvattu lämmintä säätä monelle päivälle
mun kämpässä on kesäisen lämmin ja kesällä tänne varmaan tukahtuu mutta se ei haittaa koska kesällä ei tarvii olla sisällä

mun on hyvä olla, mulla on sellanen rauhallinen fiilis ollu jo pari päivää ja rakastan ajatusta että kun tän päivän jaksa istua homeisessa kirjastossa niin huomenna saan lukea partsilla auringonpaisteessa

that's a happy thought for me

ja oon pitkästä aikaa ylpee itestäni koska oon painanu hullun tavalla treeniä kerrankin ja mulla on vihdoin pieni hauis, tosin kauheesti isompaa en halua mutta silti, mulla on lihasta kropassa, se on jo jotain.

ja pian on james blunt ja sitten ruis ja voin ottaa aurinkoo ja olla kauniin värinen, oon ihan kalkkia nyt

eipä mulla muuta kuin että kaikki hyvin etelässä
toivotaan että tää kestää

paina taas kaasu pohjaan, anna elämän mennä

koe-aineisto ilmestyi noin 47 minuuttia sitten
mä aloitan vasta perjantaina kunnon lukemisen, nyt luin vaan johdannon. Mä oon muutenkin merkannut perjantain ekaksi lukupäiväksi. Pääsen sillon myös kampaajalle joten keksin selkeesti heti jotain korvaavaa tekemistä..

mun mielestä oli jotenkin, en tiedä, elämän ivaa mua kohtaan että löysin tänään tän biisin





mä haluan kans olla siinä missä olin kaks vuotta sitten, mä en ees hakis heti opiskeleen vaan mä toteuttaisin sen roadtripin ympäri suomee mitä ollaan joskus haaveiltu
mä en stressais mistään, koska nyt mä tiedän että se oli turhaa, sillon oli aikaa vaikka koko maailma

on mulla vieläkin, elämä edessä ja silmät auki mut multa puuttuu se että jotain isoa on just päättynyt ja että mulla on oikeus ottaa aikaa itelleni ja miettiä mitä teen ja että mulla on oikeus valita väärin

mut silti mulle tuli jotenkin paljon toiveikkaampi olo kun toi aineisto vihdoin on olemassa ja aurinkokin paistaa ja ehkä tää kaikki onnistuu sittenkin

nothing that i wouldn't do, go to the ends of the world for you

okei wtf
äskeinen skins jakso sai mut niin ahdistuneeks etten tienny et tv-sarja voi tällasta aiheuttaa

hirveetä vääryyttä
oon onnellisten loppujen ystävä enkä saanu sellasta
tai ei, oon oikeudenmukaisten loppujen ystävä ja toi ei ollu sitä lähelläkään

it made me very unhappy

oikeestaan mun tuli myös iso ikävä ällää, isompi kun on ekojen viikkojen jälkeen tullut. torstai perjantai lauantai ja sit on jo sunnuntai ja pitäis päästä kattoon sitä.jee

ainiin ja sain pitkästä aikaa kirjoitettua jotain joka ei mun mielestä oo täyttä kuraa
ja meen kattoon kesällä james bluntia
se ajatus saa mut hymyilemään joka kerta


ps. äiti kerto tänään että vauvana ennenkun mut kastettiin niin mua kutsuttiin nöpöksi. se on mun mielestä aika söpö lempinimi

long long time ago, i can still remember how that music used to make me smile

kevät toi kevät toi stressin ja ahdistuksen

pitäis olla töissä että pystyn asumaan omillani
lukee lukee lukee jotta pääsen opiskeleen
käydä kaksissa eri konserttiharkoissa ja oppia monta monta kappaletta
ehtii jumppaamaan etten näyttäis valaalta kesällä

pitäis muistaa kaikki maailman verokorttimuutokset ja vakuutukset yms yms asioita
peruu lehtitilaus
ostaa helmalakana
ostaa vihdoin kattolamppu

haluisin et ällä olis nyt kotona et pääsisin syliin ja voisin olla vaan surkee loppuillan ja purkaa kaikki ajatukset tai et voisin ees soittaa sille mut ei kun se on viikon metikössä ja puhelin kiinni repussa joten ei sekään onnistu

en mä tiiä en nyt osaa rauhottua tän stressin kanssa yhtään, mua ahdistaa tosi lujasti

tulin vaan valittaa tänne jee jee

meen nukkuun

en pelkää mitään enempää kuin että saavun perille

aurinko paistaa, mun kämpässä on lämmintä
ihan pian ollaan jo pitkällä keväässä
voi laittaa mekon päälle ja ohuet leggarit
ballerinat tennarit avokkaat mitkä vaan muut kuin talvibootsit

oon aivan varma et käytän vielä seittemänkymppisenäkin ballerinoja
ostin korolliset nilkkurit kun oli alennuksessa
en tiedä tuunko koskaan käyttämään niitä
oon niin huono käyttään korkoja mut päätin että yritän edes

pian on taas se aika kun pitää istua kirjastossa monta tuntia putkeen ja tuijotella ulos ikkunasta miten aurinko tekee kaikesta niin paljon kevyempää ja ite istuu sisällä raskaan paperipinon ääressä ja kuuluis osatakin jotain

näin niin levottomia unia, enkä oikeestaan olis halunnu herätä niistä. niissä oli ihmisiä joita oon kaivannut ja joita en oo nähnyt niin pitkään aikaan ja mikä kummallisinta ne oli ihan niinku muistinkin, mulla oli hyvä olla ja mä nautin olostani niiden seurassa
hassua miten todellisia unet on


sitten herää tähän raakaan maailmaan jossa pitäis päättää asioista ja ottaa elämälleen suunta ja en pelkää mitään enempää kuin että saavun perille koska perillä tarkoittaa sitä että sä jäät siihen, tai siis silloin sulla on matka takana ja mä haluan että se on vielä kauan tuolla edessäpäin




Maailma pysähtyy ja ymmärrän
On kaikki ollut kuin
Värjättyä vettä
-pariisin kevät

ei ei en sitä salaa, näillä teillä loppuu palaa

joskus mua ahdistaa se miten silloin tällöin löydän vaateyhdistelmän joka mua miellyttää täysin ja tunnen oloni hyväksi, ja saan kerrankin hiukseni hyvin ja olen ostanut uudet kengät

mutta sitten jokin pieni asia pilaa mun fiiliksen ja istun kotona YKSIN iltana jona poikaystäväni olisi lomilla ja katson emma gaalaa ja haaveilen että olisin jossain muualla

ja ei vaatis muuta kuin että pakkaisin laukkuni ja lähtisin pitämään hauskaa
mutta kun fiilis on se että tekis mieli repii hiuksia päästä ja yksinkertaisesti vaan ottaa päähän ja kaiken päälle aamulla pitää herätä töihin ja vituttaa niin ettei halua edes mennä nukkumaan koska tietää että uni ei tuu

ja äsken tuli tinakenkätyttö ja mä haluisin nyt olla muualla

you say life is a dream where we can't say what we mean, maybe just some roadside scene that we're driving past

katoin ihan haikeena torstaina kun penkkarirekkoja ajo ohi kun olin menossa junalle, mulle tuli vanha olo ja olisin varmaan antanu mitä vaan että olis kevät 2009 ja elämä edessä ja se joku älytön varmuus ja epävarmuus, se "kyllä mä pärjään ja elämä voittaa aina"-fiilis.
Musta tuntuu että tuun päivä päivältä enemmän pessimistiksi, koen jotenkin asiat niin paljon raskaammin ja se ahdistaa mua.

ja en tiedä olinko vielä haikeempi pikkusiskon vanhojen tansseissa koska siitäkin on jo kolme vuotta kun ite pyörähtelin ja sekosin askeleissa vaikkei se ees haitannu. Musta tuntuu että olin koulussa itsevarmin mitä oon koskaan ollu tai tuun olemaan, tuntuu että se on murentunu kaikki enkä ymmärrä sitäkään. Toisaalta aika kultaa muistot kuten sanotaan, mut oon silti sitä mieltä et olisinpa vaan ollu sillon tyytyväinen.

Toisaalta toi pätee tähänkin päivään. Olis nyt vaan tyytyväinen niin ei sitten kun on kolme muksua ja peppu levinny sekä rypyt silmäkulmissa ni tarviais murehtia että olispa ollu silloin tyytyväinen. Koska mulla on kaikki ihan hyvin nyt. Mulla on oma kämppä joka alkaa pikkuhiljaa tuntua omalta,joskaan mun ovessa ei lue vieläkään oikeaa nimeä, murr.
Mulla on turvallinen kainalo johon voin paeta, tosin intti vähän häiritsee sitä, ja mikään ei saa mua uskomaan ettei tää kestäis niinkun on tähänki asti kestänyt. Ei oo ketään joka jaksais mua paremmin ja vahvuutta on sekin että sua rakastetaan, just niinkun oot eikä se toinen vaihtais sua mihinkään, aamen.
Mulla on myös perhe jota en vaihtais mihinkään ja joiden olemassaolo on mahdollisesti se perimmäinen syy ettei selkäranka oo koskaan päässy katkeemaan.
Ja mulla on kasa ystäviä, joiden kanssa tää elämä helpottuu kummasti, eikä tunnu enää niin raskaalta.

Sitten kun vielä saan opiskelupaikan ja oon varma valinnastani, niin sitten mulla on pitkäksi aikaa sen verran paljon hyviä asioita ja syitä olla tyytyväinen että voin sitten kertoa niille kolmelle naperolle joku päivä että vaikka nyt on levee peppu ja ryppyjä, niin oon mä vaan saanu niin paljon hyviä asioita.

minnajokakoittaatodellaollaoptimistinen kuittaa

you’re so worth waiting for

tavoitteet tälle vuodelle:

1.opettele katsomaan peiliin ja hymyilemään itsellesi
2.hyväksy kaikki oudot piirteet itsessäsi, ne tekee susta just sinut
3.ota itseäsi niskasta kiinni ja lue itsellesi opiskelupaikka
4.muista että tässä maailmassa on kuitenkin ihmisiä jotka rakastaa sua just noin ja ihan ehdoitta
5.viitateen kohtaa 4, sun ei tarvitse olla mitään muuta kuin just sitä mitä jo olet
6.ole päättäväisempi
7.yritä, niinkuin oot yrittänyt monta vuotta, rakastaa myös itseäsi muiden ohella


mulla on haikea ja väsynyt olo, oon selvinnyt ihan hyvin, paremmin kun olisin uskonut yli viikon mutta nyt tuli ylitsepääsemätön tarve toisen kainaloon. oon osannut olla niin itsenäinen taas tai oon huomannut etten koskaan ollutkaan niin epäitsenäinen kuin luulin että oon.
nyt just vaan kaivattais unikaveria, kipeästi. kunhan hengittää ja on lämmin ihoa vasten niin kelpaa.

aamulla taas helpottaa, niin se aina menee.


ja kevät tulee! se tulee ja mä saan kaivaa esiin kangastossut ja sitten ballerinat ja haaremihousut joita rakastan hamaan loppuun asti enkä ikinä niistä luovu ja sitten voi lukea ulkona kirjoja ja tietää että kesä tulee taas ja kaikki on oikeesti ihan hyvin kun vaan miettii vähän kauemmin.

sinua, koko sydämestäni

omistan tän loppupäivän itselleni, sekä surkealle olotilalle siitä syystä että valtio vei poikaystäväni leikkimään sotaa suomen metsiin ja merille ( toivottavasti ainakin merille niin saan sen takas edes samaan kaupunkiin reilu 2 kk päästä). Eikä siinä mitään olla pari viikkoa erossa, vaikkei sekään kivaa ole, vaan se että vaikka nään sen parin viikon päästä niin se on sitten sen kaks päivää kotona ja taas se lähtee ja on ties minkä ajan kiinni. huoh.

okei mulle sanottiin tosi kauniisti kun lauantaina puhuin tästä tulevasta vuodesta niin joku totes vaan et " sä kyllä pärjäät hyvin, sä kestät sen, sä oot sellanen ihminen sitte kuitenki et osaat olla itsenäinen" , ja onhan toi totta, kyllä mä pärjään jos haluan. Ja oon varma että tää helpottaa kun tulee kevät ja ilmat lämpenee ja L saa pidempiä lomia.

ja kyllähän tässä sekin puoli on, että huomaa taas miten paljon voi toista ihmistä rakastaa. Ja koitan olla positiivinen ja ajatella et nyt mulla on aikaa itselleni, saan sisustaa rauhassa ja saan ajan kulumaan eri tavalla kun teen kaikkee pikkuhömppää. Enkä mä hetkeäkään epäile etteikö me muka kestettäis tätä vuotta. tää on vaan yks vuosi, etappi, ei mitään sen ihmeempää. Kaiken kestää jos haluaa kestää.


minä rakastan sinua
koko sydämestäni
minä rakastan sinua
siinä kaikki
- s. putro