tein tänään ite tomaattikeittoo,
siitä tuli hyvää ( tai äiti vähän mausto kans ni siit tuli parempaa)
ja se on oikeesti maailman helpoin ja samalla terveellinen ruoka.
mennään huomenna laivalle,
toivon että se matka menee hyvin ilman mitään isompia konflikteja ostin tänään nätin mekonkin
ja aion ottaa huomenna päiväunet jee, kerrankin ehdin
torstaina lupaan tehdä avoimen tehtäviä,
mua pelottaa se miten vähän löydän a)aikaa B)motivaatiota tehdä niitä. Haluan opiskella mut täyspäiväsesti töissä olevan on välillä hankala löytää se aika ja tahto tehdä ylimääräisiä juttuja.
ja sitten maailmanparannus-osuus, EN_YMMÄRRÄ miten joku voi vakavalla naamalla ilmoittaa homouden olevan sairaus.
Miten edes kehtaa. Tai siis, ihan oikeesti. En käsitä.
ja ps. mä haluan nähdä james bluntin livenä
maanantai 18. lokakuuta 2010
keskiviikko 13. lokakuuta 2010
will you be my shoulder when I'm grey and older?
tuntuu kun olisin jotenkin ollu ihan eksyksissä jo monta päivää
en saa ajatuksistani kiinni ja joku kalvaa mua mutten tiedä mikä
ehkä se on vaan tää syksy taas
tai sitten ei
oon löytänyt itteni miettimästä että onko elämä tässä, näinkö se menee koko mun tulevien vuosien ajan? herään, meen töihin kouluun mihin vaan, syön lounaan, käyn kaupassa, tuun kotiin,luen, katson televisiota, kirjoittelen vähän, käyn suihkussa ja meen nukkumaan ja herään taas.
Okei saan taas itteni kuulostaan siltä että toi kaikki olis kamalaa, kun ei se ole. On ihanaa että on rytmi, on ihanaa että on tekemistä, on ihanaa että on kainalo mihin mennä päivän päätteeksi. Mutta mua pelottaakin se että entä jos vanhana katson taakse ja kadun jotain? jotain mitä jätin tekemättä? että en koekaan elämääni täytetyksi?
se on kamalan pelottava ajatus.
oonhan mä tietenkin miettinyt sitäkin että tuleeko mun elämään enää muita rakkauksia? tai siis, kun en mä tarvitse enää uusia, mulla on se yksi jota rakastan yli kaiken ja en näe tulevaisuutta ilman sitä toista ihmistä ja se btw se ajatus on jotenkin tosi turvallinen. tai siis, kun ei tarvii olla yksin asioiden kanssa. Oon joskus luvannut "never say forever", enkä aio sanoakaan. Päivä kerrallaan tähänkin asti on tultu ja tässä me vielä ollaan. Ja näin on hyvä. Sen näkee aikanaan viekö se meidät joskus kiikkustuoleihin lukemaan yhdessä satuja lastenlapsille.
Niin ja onhan mulla sitten ollu jo paljon asioita elämässä mistä oon enemmän kun ikihyviks onnellinen. mulla on ollut hyvä lapsuus, mulla on ollut hyvä koulu-ura. oon tuntenut itseni rakastetuksi ja välitetyksi. oon käynyt matalalla ja tuntenut että maailma kaatuu niskaan, mutta hei, täällä mä vielä olen.
mulla on ollut elämäni parhaita hetkiä niiden ihmisten kanssa jotka olen isoksi onneksi saanut kaikki pitää lähelläni. jotka yhäkin tulee mun luo kun haluan pitää synttärit. mä olen saanut tehdä sitä missä mä olen hyvä ja missä mä tunnen oloni eläväksi.
mä olen rakastanut, ehkä vähän vihannut myös. mä olen itkenyt onnesta ja mä todella olen itkenyt surusta, ikävästä, raivosta, hämmennyksestä.
joten loppujen lopuksi, aika paljon oon jo ehtinyt saada tähän kahteenkymppiin mennessä. ehkä mun ei pitäis vaan miettiä niin paljon. Luulen että pitäis vaan jaksaa olla kiitollinen.
How do cities understand?
We drink our wine, and wonder why we're really here.
Whats the point of even asking?
We take the good and bad
And make the best of it.
Buildings and Mountains - The Republic Tigers
en saa ajatuksistani kiinni ja joku kalvaa mua mutten tiedä mikä
ehkä se on vaan tää syksy taas
tai sitten ei
oon löytänyt itteni miettimästä että onko elämä tässä, näinkö se menee koko mun tulevien vuosien ajan? herään, meen töihin kouluun mihin vaan, syön lounaan, käyn kaupassa, tuun kotiin,luen, katson televisiota, kirjoittelen vähän, käyn suihkussa ja meen nukkumaan ja herään taas.
Okei saan taas itteni kuulostaan siltä että toi kaikki olis kamalaa, kun ei se ole. On ihanaa että on rytmi, on ihanaa että on tekemistä, on ihanaa että on kainalo mihin mennä päivän päätteeksi. Mutta mua pelottaakin se että entä jos vanhana katson taakse ja kadun jotain? jotain mitä jätin tekemättä? että en koekaan elämääni täytetyksi?
se on kamalan pelottava ajatus.
oonhan mä tietenkin miettinyt sitäkin että tuleeko mun elämään enää muita rakkauksia? tai siis, kun en mä tarvitse enää uusia, mulla on se yksi jota rakastan yli kaiken ja en näe tulevaisuutta ilman sitä toista ihmistä ja se btw se ajatus on jotenkin tosi turvallinen. tai siis, kun ei tarvii olla yksin asioiden kanssa. Oon joskus luvannut "never say forever", enkä aio sanoakaan. Päivä kerrallaan tähänkin asti on tultu ja tässä me vielä ollaan. Ja näin on hyvä. Sen näkee aikanaan viekö se meidät joskus kiikkustuoleihin lukemaan yhdessä satuja lastenlapsille.
Niin ja onhan mulla sitten ollu jo paljon asioita elämässä mistä oon enemmän kun ikihyviks onnellinen. mulla on ollut hyvä lapsuus, mulla on ollut hyvä koulu-ura. oon tuntenut itseni rakastetuksi ja välitetyksi. oon käynyt matalalla ja tuntenut että maailma kaatuu niskaan, mutta hei, täällä mä vielä olen.
mulla on ollut elämäni parhaita hetkiä niiden ihmisten kanssa jotka olen isoksi onneksi saanut kaikki pitää lähelläni. jotka yhäkin tulee mun luo kun haluan pitää synttärit. mä olen saanut tehdä sitä missä mä olen hyvä ja missä mä tunnen oloni eläväksi.
mä olen rakastanut, ehkä vähän vihannut myös. mä olen itkenyt onnesta ja mä todella olen itkenyt surusta, ikävästä, raivosta, hämmennyksestä.
joten loppujen lopuksi, aika paljon oon jo ehtinyt saada tähän kahteenkymppiin mennessä. ehkä mun ei pitäis vaan miettiä niin paljon. Luulen että pitäis vaan jaksaa olla kiitollinen.
How do cities understand?
We drink our wine, and wonder why we're really here.
Whats the point of even asking?
We take the good and bad
And make the best of it.
Buildings and Mountains - The Republic Tigers
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)