lauantai 30. elokuuta 2008

nostalgiaa

Oon varmaan kolme päivää fiilistelly kaikkii mahdollisii ysärihittibändei,
mm :

Backstreet boys
NSync
Five
Spice Girls

mut eilen palasin taas mälsälle 2000-luvulle ja totesin et Death Cab for Cutien uusin levy on hyvin ei-mälsä ja nyt kuuntelen vaan niiden "uusia" biisejä.

Hei kaikki on tänään tosi hyvin
eilen oli myös

jauiiiiiiiiiiiiiiii
minna kuittaa

maanantai 18. elokuuta 2008

Here comes the sun

Hassua ettei mulla ole oikeastaan mitään sanottavaa
jotenkin ihan kevyt olo ja samalla tosi raskas,
ihan omituista.
On hyvä ja ei ole
ja sitten kuitenkin on älyttömän hyvä olla.

Ihan rauhallinen ja sitten taas tekis mieli riehua vähän.

ps. ylppärit on liian lähellä

perjantai 8. elokuuta 2008

Honey honey, how you thrill me


Kävin eilen katsomassa Mamma Mian ja se oli ehkä paras musikaali (leffa) koskaan, tai ainakaan nyt ei tuu mieleen mitään muuta

nyt oon ihan fiilareissa ja kuuntelen biisejä tosta leffasta ja hui.

tiistai 5. elokuuta 2008

koska elämä on vain kun se on

Muistilista pitkäksi aikaa eteenpäin:

- opettele olemaan onnellinen pienistä asioista
- naura kerran viikossa niin että henki meinaa loppua
- ole usein, todella usein epäitsekäs
- ole harvoin, hyvin harvoin, mutta joskus, myös itsekäs
- lopeta katkerana oleminen
- opettele olemaan tyytyväinen itseesi
- muista kerran päivässä, ettei kaikki olekaan ihan niin huonosti
- ajattele ainakin yksi hyvä ajatus päivässä
- itke kun todella tuntuu siltä
- muista suuttua joskus kunnolla
- ole oma itsesi
- nauti niistäkin päivistä jotka on ihan kamalia
- muista unelmoida ( paljon)
- muista toteuttaa unelmiasi
- aloita eläminen tänään

kiitos hei